Sk 459

Isän ja
Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Ps.
39:5 Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun
päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä
olen.

Ps.
39:6 Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun
elämäni on sinun edessäsi niinkuin ei mitään. Vain tuulen
henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Sela.

MUISTA,
ETTÄ SINUN PITÄÄ KUOLLA!

Aikoinaan oli Makedoniaan kuninkaana (356-323
eKr.) Aleksanteri Suuri. Kerrotaan, että hän oli antanut orjalleen
käskyn muistuttaa kuningasta siitä, että hänen pitää kuolla.
Tämä orjan oli määrä sanoa aivan ensimmäiseksi joka ainoa aamu.
Motiivi tällaiseen epätavalliseen aamutervehdykseen johtui siitä,
että Aleksanteri Suurta kiinnosti silloisen maailman valloittaminen.
Oli siis pidettävä kiirettä jotta ehtisi tekemään mahdollisimman
paljon päämäärän hyväksi, ennen kuolemista. Suuren osan
silloista maailmaa hän ehtikin valloittaa 33vuotiaana kuollessaan.

Meitä kristittyjäkin pitäisi kuolema kiinnostaa. Motiivejakin voisi olla
vähintäin kaksi. Toinen sivuaa tavallaan Aleksanteri Suuren
motiivia, maailman valloittamista. Toisin kyllä meidän maailman
valloituksemme on maailman valloittamista, ei itsellemme, vaan
Kristukselle. Meidän kiireemme ovat Evankeliumin viemisessä
kaikkeen maailmaan. Entä toinen motiivi?

Elämämme
varmin asia on kuolema. Tulevaisuutemme suurin kysymys on
iankaikkisuus. Monet yrittävät sivuuttaa iankaikkisuuden sanomalla
välinpitämättömästi: "Mihin puu kaatuu, siihen se maatuu".
Mutta joka vähänkin on lukenut Raamattua, joka vähänkin tietää
jotain kristinuskosta, ei voi sivuuttaa kysymystä iankaikkisuudesta.

Mihin
joudut kuoleman jälkeen?
Kristinuskon teologit ovat tätä kysymystä pohtineet ja kuoleman
arvoituksen salaisuuksia tutkineet. Nykyajan elämän suunta on tämän
puoleisissa asioissa. Pyritään elämään vain tälle maailmalle.
Onnellisia ovat kuitenkin vain ne ihmiset, jotka pysähtyvät
ajattelemaan kuolemaansa ja elävät elämänsä iäisyyden edessä.
Sillä tosiaan, pieni rahtunenhan on elämämme täällä ajassa,
iankaikkisuuteen verrattuna. On hyvä perehtyä kuolemaan, sen
seurauksiin, ja nimenomaan siihen, mitä Raamattu ja kristityt ovat
kautta aikain viimeisistä tapahtumista kertoneet.

AJALLINEN KUOLEMA

Kaikki
maailman uskonnot tarjoavat vastauksia kuoleman ongelmaan. Raamattua
tutkiessamme hylkäämme ei-kristilliset spekulaatiot niin kuolemasta
kuin kuoleman jälkeisestä tilastakin. Karmeata on se
ajattelemattomuus josta jo mainitsin:" Mihin puu kaatuu, siihen se
maatuu."

On
uhkapeliä elää ajallinen elämä ikään kuin se olisi ainoa.
Kristinusko on iäisen elämän uskonto, ja tiedämme, tunnustamme
,Herra Jeesus on iäisen elämän lahjoittaja.

Room.
6:23"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on
iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

Kuolema
koskee kaikkia ihmisiä, koska kaikissa on kuoleman syy, synti,
perisynti. Mutta toiseksi; Jeesuksessa Kristuksessa on kaikille
ihmisille tarjottu uskon armolahjana tie kuolemasta iankaikkiseen
elämään.

Raamattu
onkin uskovien kuolemasta puhuessaan tulvillaan "kaunistavia
predikaatteja", joita sekä Kirkon vanhat opettajat että Luther ja
meidän dogmaatikkomme ovat keräilleet. Luther sanoo:" Raamattu ei
sano kuolemaa kuolemaksi, vaan uneksi" jne.

Kuolema
on voitettu, vaikka
sitä ei vielä ole tuhottu; se tuhotaan vasta aikojen lopussa "
viimeisenä vihollisena." ( 1 Kor. 15,26)

Siihen
asti ei uskovain ja uskosta osattomien kuolemassa ole eroa. Ja
kuitenkin on ero, suuri ero.
Uskovat joutuvat kyllä jakamaan kaikkien muitten kohtalon
maailmassa, mikä vielä on lankeemuksen seurausta ja mihin ei
minkäänlaista paratiisia voi pystyttää - mutta he ovat
henkilökohtaisesti kuitenkin kahden maailman kansalaisia; he
omistavat kuolemaan käyvinäkin jo elämän, iankaikkisen elämän
Jumalan Pojan uskossa.

Kuolema
on siis Jumalan lapselle vain ohimenevä paha. Kuolema, sen
ajatteleminen,
muista että sinun
pitää kuolla,
opettaa meitä väkevämmin kuin mikään muu, heittäytymään yksin
Jumalan armon varaan ja irtautumaan itsestämme ja kaikesta omasta
luulohurskaudestamme.

TILA, JOSSA SIELUT OVAT KUOLEMAN JA YLÖSNOUSEMUKSEN VÄLILLÄ

Tiedämme varmasti, että niin kuin elämässä ,
on ero jumalattoman ja vanhurskaan välillä, on se rajan tuolla
puolen entistäkin selvempi. Kristinuskon suuret miehet ovat tätäkin
kysymystä pohtineet ja kuoleman arvoituksen salaisuuksiin
syventyneet.

Nykyajan
elämän suunta on tämän puoleisissa asioissa. Pyritään elämään
vain tälle maailmalle. Onnellisia ovat kuitenkin vain ne ihmiset,
jotka pysähtyvät ajattelemaan kuolemaansa ja elävät elämäänsä
iäisyyden edessä.

Omakohtaisesti
sanon, olen siinä onnellisessa asemassa, että päivittäin saan tai
joudun pitämään kuolemaa silmieni edessä. Joutuessani
ohitusleikkaukseen vuonna-94 sain toden teolla tehdä tilit elämän
ja kuoleman kanssa. Viime syksynä, (v.2000) olinko sitten unohtanut
sen, että minun pitää kuolla, niin armollinen Jumala tästä
muistutti. Olin rutiiniluonteisessa sydänfilmissä ja kuinka
ollakaan  lääkärin diagnoosi kuului: "Sinä olet juuri
kuolemassa, kiireesti sairaalaan." ???

Kyllä
vavahdutti! Tässä nyt kuitenkin seison, viiden tunnin
sairaalassaolon jälkeen. Oli tapahtunut ehkä väärä diagnoosi tai
ekg-kone näytti väärin. En ole tarkempaa syytä kysynyt.

Muista
, että sinun pitää kuolla.
Mihin joudut kuoleman jälkeen?

Viimeksi
mainittua kysymystä on aikoinaan käsitellyt seurakuntani entinen
kirkkoherra Rovasti K.E. Salonen. Hän on tehnyt aiheesta
Raamatullisen tutkielman jonka Sley on julkaissut.

Tämän
kirjan esipuheessa sanotaan mm että "Jumalan sanassa on vain
muutamia kohtia, joissa puhutaan tuonelasta eli siitä missä tilassa
sielut ovat kuoleman ja viimeisen tuomion välillä. " Asia
kuitataan adiaforaksi vaikkakaan ei kielletä sen tutkimista. Näin
myös Luther on ajatellut. Pääasia  Salosen teksteissä olikin:
"Uskova elää jo tässä ajassa iäisyyselämää, ja on iäksi
siirtynyt kuolemasta elämään."

Mutta -
välitilassa ollen, on ero uskovana ja jumalattomana kuolleena selvä.
Sielu joutuu kuollessa joko onneen tai vaivaan. Onnen ja
onnettomuuden ratkaisee suhde Kristukseen. Mark. 16:16"Joka uskoo
ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan
kadotukseen."

Herramme
todella ilmoittaa, ettei häneen uskova ikinä kuole. Jeesus sanoo:
"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun se elää,
vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun,
ikinä kuole. Uskotko sen?".

Kuoleman
edessä tarvitsemme uskoa. Uskoa siihen että uskovan olemassaolo
jatkuu ajallisesta kuolemasta huolimatta iankaikkisena yhteytenä
Herraan. Kristitty on muukalainen maan päällä ja odottaa kotiin
pääsyä Kristuksen luo.

Elämämme
on täynnä rasitusta, hyvä on siis sen huojennus. Kristityn
viheliäisyydet kuolevat, ei kristitty itse. Matka se vain on, mitä
kuolemaksi luulemme; ei se ole loppu vaan muutto. Uskovien muutto on
elämän uudistus. Heidän kuolemansa on kuin suuri voitto. Kuolema
suo voitoksi meille elämän , todellisen suuren täydellisen,
iankaikkisen elämän. Jo kuoleman mietiskeleminen on oikeata elämää.

KRISTUKSEN TULEMUS

Kuolema
silmien edessä, ihanassa toivossa, saammekin sitten katsella
Raamatusta kuvauksia Kristuksen tulemisesta. Raamattu opettaa, että
Kristus on taas tuleva kaikille ihmisille nähtävällä tavalla ,
vieläpä kaikille ihmisille yhtaikaa nähtävällä tavalla,
jumalallisessa kirkkaudessaan ja enkelten taivaallisen saattueen
ympäröimänä, toimittamaan yleisen maailmantuomion ja viemään
Kirkkonsa iankaikkiseen kirkkauteen.  Niin
varma kuin Kristuksen näkyväinen toinen tulemus onkin, on kuitenkin
sen aika ja hetki, toisin sanoen ajankohta, jolloin se tapahtuu,
Kristuksen sanan mukaan salattu. Turhaan ihmiset siis esittävät
siitä laskelmia.

Kuitenkin
on ihmisten ahkerasti tarkattava Kristuksen tulemuksen merkkejä,
joita Raamattu ilmaisee suuren määrän.

Puhuessaan
tulemuksestaan Jeesus listasi aivan ensimmäiseksi väärät
opit."Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei
kukaan teitä eksytä."

Väärä
oppi ja luopumus voivat riistää meiltä iankaikkisen pelastuksen.

Hiljattain
,erään "uskovan" kanssa keskustelin ns. naispappeudesta ja tämä
henkilö tokaisi, "Ei muutama naispappi minulta taivasosuuttani
vie."? Voi olla näinkin, mutta voi olla myös että vähäinen
hapatus hapattaa koko taikinan. Varsinkin kun k.o. henkilö tietämäni
mukaan käy naispastorin epäjumalanpalveluksessa. Tullaan
osallisiksi toisten synteihin.

Väärä
oppi on rangaistus Jumalalta. Kun ihmiset eivät piittaa totuudesta
ja kieltäytyvät ottamasta todesta Raamatun sanoja, harha ja petos
ovat luonnollisia rangaistuksia jotka tulevat välittömänä
seurauksena Jumalan sanan hylkäämisestä.

Herran
käskyjen hylkäämistä seuraavat monet onnettomuudet. Näin jo
Vanhan testamentin aikaan:

2. Aik.
24:20"Niin Jumalan Henki täytti Sakarjan, pappi Joojadan pojan, ja
hän astui kansan eteen ja sanoi heille: "Näin sanoo Jumala:
Miksi te rikotte Herran käskyt omaksi onnettomuudeksenne? Koska te
olette hyljänneet Herran, hylkää hänkin teidät."

Mikäli
luopiot ja luopiokirkko eivät saa katumuksen ja parannuksen armoa ,
niin niiden kohtalo on murheellinen. Jumalan sana ei koskaan
häviä.Luopioitten ja luopiokirkon rangaistus ei ole tyhjiin
raukeaminen. Se on iankaikkinen rangaistus. Se ei lopu koskaan. Tästä
johtuen myös oikean kirkon voitto ei ole rajallinen voitto. Se on
iankaikkinen voitto. Se on loputon.

"Eikä
yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole." Joh 11:26

Tällaisen
tulevaisuuden näkymän tulisi rohkaista jokaista Jumalan lasta
olemaan uskollinen Jumalan sanalle ja tarkkailemaan aikain merkkejä,
aina kuolemaan asti.

Kun minulle
sanottiin: "Sinä olet juuri kuolemassa," aivan välittömästi
tuli mieleeni Beckerin selitysteos "Kaukainen voittolaulu."
Tutkimme sitä samoihin aikoihin Raamattu piirissämme. Sairaalasta
päästyäni muistin teoksesta erään kohdan lohdutuksekseni:

"Kun
taistelu on tuima, sodankäynti pitkä, Valtaa mielen hiljaa,
kaukainen voittolaulu ja sydämet tulevat jälleen rohkeiksi ja
käsivarret vahvoiksi."  Samoin kirja johdatti minut myös Siionin
kanteleen lauluun

343 johon
aina päätimme Beckerin selitysteoksen tutkimisen. "Kohta saapuu
jo Jeesus ja näin minäkin, pääsen taivaiseen kaupunkiin uuteen.
Silloin kiitokseen riemuiten yhtyä saan, sekä voittajan kuoroon
suureen." 

Beckerin
selitysteos on ollut suuri lohdutus ja on kirkkaasti valaissut lopun
ajan tapahtumia. 

Tärkeintähän
on aina ymmärtää että "monen ahdistuksen kautta meidän pitää
menemän sisälle Jumalan valtakuntaan" ja sinne sisälle me
menemme Jumalan armosta ja Karitsan veren kautta.

"Me
vaellamme uskossa, emmekä näkemisessä. " 2 Kor 5:7

Maailmassa
teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä; minä olen
voittanut maailman," sanoo Jeesus Joh 16:33 Amen.

Jukka
Teininen